Toholammin maakuntaviesti 2012

 PERHOLTA MAAKUNTAVIESTISSÄ PARAS SUORITUS KAUTTA AIKOJEN

 

 

 

 

 

Toholammin maakuntaviestissä 6.1.2012 koettiin hienoja hetkiä kun Perho vei toisen sijan heti Uusikaarlepyyn jälkeen. Perhon joukkue on ainoastaan kerran yltänyt yhtä korkealle, mutta silloin B-sarjan voittanut joukkue oli maalissa ennen Perhoa. Näin ollen suoritus on Perhon historian paras.

Linja-automatkalla tunnelmat tulevasta kisapäivästä olivat epävarmat, kun lämpötila lähenteli nollaa ja taivaalta satoi lunta. Tulossa oli haastava voitelukeli. Saavuimme kisapaikalle ensimmäisten joukossa. Voitelumestarit tutkailivat tilannetta ja alkoivat valmistella ensimmäisiä perinteisen testisuksia. Seuraavan puolentoistatunnin ajan voitelukopilla kävi melkoinen vilske kun kokeiltiin erilaisia pitovoiteita. Tavallisimmat kommentit testauksesta olivat suksien jäätyminen ja paksun lumikerroksen jääminen pohjaan. Vihdoin Sakari sai Antin suksiin huipputällin, jota käytettiin kaikkiin perinteisen suksiin.

Jussi Tuukkanen avasi viestin hyvin ollen puolimatkassa kymmenen sekunnin päässä johtavasta joukkueesta. Viikon sairastelut veivät voimia ja vaihtoon tultiin yhdentenätoista 1,15min A-sarjan kärjestä. Antti Pohjonen suoriutui hyvin osuudestaan ja ero vaihdossa oli noin 2,30min viestiä johtaneeseen Reisjärveen. Toisen osuuden jälkeen Perhon joukkue oli kymmenentenä. Kolmannen osuuden Terhi Tuukkanen hiihti osuuden neljänneksi nopeimman ajan. Vaihossa joukkue oli noussut kahdeksanneksi 2min johtavan Uudenkaarlepyyn takana. Neljännellä osuudella oli Marko Honkonen ja sijoitus viestissä säilyi samana. Perhon nousu kohti kärkeä alkoi viidennellä osuudella, kun Karoliina Ukskoski hiihti osuutensa toiseksi nopeimman ajan. Vaihdossa olimme viidentenä 4,5min kärjestä. Ero säilyi suunnilleen samana loppuosuuksien ajan. Kuudennella osuudella viestiä vei Tuomas Huopana tehden jälleen kovaa jälkeä viestihiihdossa. Aika oli osuuden nopein ja miesten vapaan osuuksilla nopeammin hiihti vain Ylivieskan Tero Similä. Vaihdossa Perho oli neljäntenä. Seitsemännellä osuudella hyvin suoriutui Jooseppi Kalliokoski pitäen Perhon neljäntenä. Ankkuri Ville Tuukkanen nosti joukkueen puolimatkassa kolmanneksi ohittaen Kruunupyyn. Eroa toisena olevaan Reisjärveen oli vielä 45s. Ville jatkoi hurjaa menoa tavoittaen Reisjärven ennen viimeisiä nousuja tehden heti selvän eron. Loppusuoralla oli vielä aikaa tuulettaa ja nauttia toisesta sijasta. Ville oli osuudellaan kolmas.

Perhon Kiri kiittää kaikkia hiihtäjiä, huoltajia, suksien voitelijoita, kannustajia sekä tukijoita!