Pyhäjärven maakuntaviesti 2011

 

Huippusuoritus Perhon joukkueelta: maakuntaviestin kolmas! Lisäkuvia viestipäivältä

Tätä osattiin aavistella, mutta ei tohdittu sanoa ääneen. Perhon joukkue hiihti tasaisen varmasti saavuttaen kolmannen sijan. Kolmas sija ei kuitenkaan irronnut ilmaiseksi, vaan työnteko aloitettiin jo ennen Perhon maakuntaviestiä. Kokeneempien hiihtäjien vetämillä leireillä saatiin nuoret innostumaan hiihdosta. Nuorten porukka on vahvistunut ja kasvanut vuosien myötä. Kakkosjoukkueen avulla nuorimpienkin on ollut mahdollista päästä hankkimaan maakuntaviestikokemusta. Toivomme, että tällainen menestys jatkuu tulevinakin vuosina.

 

 

 

 

 

Viestin avasi vankalla kokemuksella Jussi Tuukkanen tullen vaihtoon A-sarjan seitsemäntenä. Ero kärkeen oli kaksi minuuttia. Toisella osuudella viestiä vei hyvään suoritukseen yltänyt Antti Pohjonen, joka on vuoden aikana tavoittanut piirin kärkivauhtia M16-sarjassa. Sijoitus nousi yhdellä Antin osuudella ja ero kärkeen oli noin kolme minuuttia. Kolmannen osuuden hiihti Karoliina Ukskoski nostaen joukkueen viidenneksi. Neljännellä osuudella oli jo kokenut maakuntaviestimitalisti Marko Honkonen. Neljännen osuuden jälkeen Perhon joukkue oli seitsemäntenä, seitsemän ja puoli minuuttia kärjestä. Viidennen osuuden Tuomas Huopana nappasi osuusvoiton nostaen joukkueen mitalitaisteluun. Tuomaksen osuudella joukkue nousi neljänneksi, ero kärkeen noin 6,5 minuuttia. Ero kolmantena olevaan Kalajoen joukkueeseen oli noin puoli minuuttia. Kuudennella osuudella viestiä vei Markus Sahlgren. Markuksen osuudella sijoitus säilyi samana, ja vaihdossa Perhon joukkue oli kärkeä jäljessä yhdeksän minuuttia. Ero kolmanteen joukkueeseen oli noin kaksi minuuttia. Seitsemännen osuuden hiihti Terhi Tuukkanen nostaen Perhon jälleen kiinni mitaliin. Ero Kalajokeen oli enää noin neljäkymmentä sekuntia. Ankkuri Ville Tuukkanen aloitti terävästi saavuttaen Kalajoen joukkueen osuuden puolessavälissä. Ville ratkaisi viestin jo maastossa tullen maalisuoralle selvästi ennen Kalajoen joukkuetta ja tuuletteli riehakkaasti maalisuoralla.

 

 

Joukkueiden suksihuollosta vastasi Tapani Tuukkanen apunaan Vetelin Jari Mäkelä. Kisapäivän voitelu oli huippuluokkaa. Kiitokset myös huoltajille Arja Tuukkaselle ja Merja Huopanalle sekä mahtavalle Perhon kannustusjoukolle – hiihtäessä tuntui kuin puoli Perhoa olisi ollut ladun varressa!